Halloween Party

Viimeisetkin koristeet löysivät lauantaiaamuna paikkansa. Tavallisen tallaajan silmään meillä näyttää varmaan aina hieman siltä, kun viettäisimme halloweenia. Jokaisesta huoneesta löytyy jonkinlainen kallo ja mitä omituisempia esineitä. Olisin siis voinut periaatteessa jättää kodin koristelun kokonaan, mutta silloin oma halloweenkokemukseni olisi jäänyt vajavaiseksi. Mielestäni koristeita olisi voinut olla enemmänkin.


Halloweenkoristeita vaivaa aika paljon huono laatu ja kamala ulkonäkö. Joulukoristeita löydät niin laadukkaita kuin karmeita räpellyksiäkin, mutta varsinaiset halloweenkoristeet ovat melkein poikkeuksetta juurikin noita räpellyksiä. Tiedän, että halloweenin ei tulekaan olla mikään fiini juhla, vaan sen on tarkoituskin olla hieman kotitekoisen ja hauskannäköinen. Mutta kuka haluaa koristella kotiaan rumalla halvalla roinalla? Itse ainakin valitsen mieluummin sellaisia koristeita, joita voisi halutessaan pitää vaikka ympäri vuoden.


Soda Shopin lasiset kurpitsat ovat yksi esimerkki kauniista laadukkaasta halloweenkoristeesta. Ihastelin niitä kun kävin ensimmäistä kertaa liikkeessä, mutta jätin ne kuitenkin liikkeeseen. Kaduin päätöstäni ja laitoin äidilleni viestin ja käskin häntä ostamaan minulle joko oranssin tai valkoisen. Sain molemmat. Käsintehdyksi lasiksi 15€/kpl hinta ei mielestäni ole yhtään paha.


Vaikka sanoinkin, että haluan koristeideni olevan ns. astetta laadukkaampia, niin vähän voi myös pelleillä. Savesta tekemäni kaksi kalloa (jotka ovat itsessään ihan nätti koriste) saivat hieman lisäilmettä silmäpingispalloista. Voitte vaan kuvitella, miten paljon Roottori nyt pelkää tuota ihmisen kalloa, jos se kerta pelotti otusta ilman silmäkin. Rassu. Nämä pingispallot ovat kyllä olleet ehkä paras ostos – niin paljon ne ovat iloa tuoneet, että sanoin ei voi kuvailla. Kissa on niillä myös tykännyt leikkiä vaikka ei normaalisti innostu muista palloista kuin namipallostaan.


Kuten kaikki muukin elämässäni, halloweenin koristelu on sopiva sekoitus designia, itse tehtyä/tuunattua ja halppisromua.


Lauantain juhlat sujuivat hyvin. Vieraat, joita oli noin kymmenen, tuntuivat viihtyvän ja tulevan toimeen keskenään vaikka olimmekin kutsuneet paikalle sekalaisen sakin. Viimeisin vieras poistui kahden aikaan. Ehkä näistä halloweenbileistä tulee jokavuotinen juttu...

Tarjottavia oli juuri sopivasti – ne eivät loppuneet ennen aikojaan, mutta meille ei myöskään jäänyt juhlista yli kuin pari hassua karkkia ja pullollinen limua. Tarjolla oli siis kuvissa näkyvän pikkunaposteltavan lisäksi lämpimiä leipiä, viiniä, halpis jaffaa, Breezereitä ja muiden tuomia juttuja kuten juustoja, "luumujuomaa" sekä lisää karkkia ja viiniä. Vähän harmittaa, etten jaksanut hankkia halloween teemaista ruokaa (paitsi karkit), mutta ehkä ensivuonna.

Onnistuimme jotenkin rikkomaan ainoan vaasini, mutta onneksi minulla ei ollut mitään suurempaa tunnesidettä esineeseen. Mitkä ne sellaiset bileet on, missä ei jokin mene hajalle? Saampahan syyn shoppailla uuden ja vielä tämänkaltaisten tilanteiden varalle vaikka toisenkin. Vaasin rikkoutumisen suurin harmitus oli, että vähän sen jälkeen sain kukkia, jotka päädyin tunkemaan tyhjiin Breezer pulloihin. Tänään löysin niille hieman paremman purkin.


Pukeutuminen oli sekalaista. Joukosta löytyi ainakin kääpiö, piraatti, Wolverine ja kukkamekkoinen Batman. Taa oli Gomez Addams (sarja, ei leffaversio), koska viihtyy puvuissa melkein yhtä paljon kuin verkkareissa. Itse olin hieman vajavainen Monster High Operetta. En jaksanut mennä niin pitkälle, että olisin ostanut ihomaalia ja pukukin oli aika viimehetkenä kursittu kasaan. Tämäkin asu valikoitui ihan vaan siksi, että se oli ainoa puna-mustahiuksinen hahmo jonka keksin.


Miten teidän lukijoiden Halloween on sujunut tänä vuonna?

Ps. Tuota seittiä on sitten ihan joka paikassa, eli siivoan sitä varmaan vielä joulunakin.



English:

All the remaining Halloween decorations found their places on Saturday morning before our party. From a 'normal' person's view, our apartment must look like we're celebrating Halloween all the time even without the additional decoration. There are some kind of a skull in every room and weird gizmos and gadgets all over the place. It would have been hard for me to get into Halloween mood if I didn't cover the place with fake spider webs and cheesy decorations. There could have been even more decorations if you ask me but it was hard to find pretty looking things. 
Halloween decorations are usually very cheesy, poorly made and sometimes not even that great looking. Why aren't there more high class decorations? I mean something like those glass pumpkins for example. I know, I know, Halloween is suppose to be a bit corny and fun, not that polished and elegant, but wouldn't you rather buy something that was so pretty that you might even consider putting it on display for a year-round rather than something that ends up in garbage after Halloween? 
Even though I prefer pretty things, the eyeball ping pong balls were the greatest! They have been so much fun that you can't even begin to describe. Roottori likes to play with those eyes, not when they are on that skull though. He is scared of that clay human skull and even more with those eyes staring at him. Poor thing. He usually never gets excited over balls except for his treat balls. 
The party was great, even though we managed to break down my one and only vase. Lucky I wasn't that fond of that vase. There were about 10 guests and they all seemed to have fun. The last guest left around 2 a.m. Some of them wore costumes and some didn't. There was at least a dwarf, Batman in a floral dress, a pirate and Wolverine. Taa was dressed up as Gomez Addams (from the series) and I went as Operetta from Monster High, because she was the only character with red and black hair that I could think of. I'm not a cosplayer so my outfit is what it is. I could have painted myself purple but decided not to go that far. 
I hope you had a great Halloween! I'd very much like to hear how did it go.

Comments

  1. Mä rakastan kökköjä halloweenkoristeita! :D Mitä rumempaa ja halvempaa niin sen parempi lol. Krääsä ja turhuus on mun heikkous. Tämä kulkee myös käsikädessä huonojen kauhuleffojen kanssa ja kaiken ns camp-matskun.

    Noi lasikurpitsat on kyllä aivan ihania! Mä muuten yritin löytää tollasia tekolehti oksia kaikkialta! :( Niin ja duunasitko korot itse!?

    ReplyDelete
    Replies
    1. :D Mä kestän huonoutta vaan tiettyyn pisteeseen asti. Oon jo täysin kyllästynyt huonoihin kauhuleffoihin koska ei ole enää tarjolla niitä oikeasti hyviä. Tartten siis jonkinlaisen tasapainon.

      Mä löysin oksat viimevuonna Suomalaisen alennuksesta. Eli kirjakaupat on yks hyvä paikka ettiä erilaisia koristeoksia/tekokukkia. Sokos on kanssa hyvä, mutta kallis.

      Ja joo korkkarit oli alunperin 1,5€ mustat kirppiskorot, jotka kahdessa päivässä vetäsin kasaan. :D Ja se näkyy kun läheltä kattoo!

      Delete
    2. No joo itteekin kyl harmittaa se oikean hyvän kauhun puute. Mulla on myös se periaate et kökön kauhun pitää olla tosi huonoa, että se on hyvää. Ei riitä mikään pikkasen huono kun sit se ei oo hauskaa, vaan pelkästään pettymys.

      Äh en älynny käydä suomalaisessa... noh ens kerralla sit.

      Kattelin aika tarkkaan tota kuvaa ja musta noi popot on vakuuttavat!? :D Ehkä taas eri laatuvaatimus meillä haha.

      Delete
  2. Niin kivan näköisiä koristeita, varsinkin nuo lasikurpitsat! Suurin osa halloweenkoristeista tosiaan tuppaa olemaan sitä ihme muovikrääsää mutta kivaakin tavaraa näköjään löytää kun etsii :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Näin on. Eiväthän nuo lasikurpitsat varsinaisesti halloweenkoristeita ole - ainakaan niitä ei sillä nimellä myyty, mutta minusta ne käyvät siihen tarkoitukseen erinomaisesti.

      Delete

Post a Comment