Petticoat

Leveät helmat ovat kuuluneet minulla aina lähinnä kesäisimmille laitumille. Pieni fiftarifriikki kapuaa jostain esiin aina lämpimällä. Vielä ei kuitenkaan ole tarpeeksi lämmin vaikka kevät sieltä pikkuhiljaa hiipiikin siitepölyineen. Muiden blogistien kuten HuggyHaren  ja Alisan innoittamana päätin hankkia ensimmäisen oikean tyllialushameeni. Osasyynä hankintaan on myös rakkauteni sukkahousuihin. Mekkofriikit tietävät, mitä sukkahousujen ja puuvillamekkojen yhdistelmä tarkoittaa. Onhan minulla toki tavallinen alushame, mutta jotkut hameet suorastaan huutavat kohokkeen perään. 



Suurin osa mekoistani, joiden kanssa tätä tulen käyttämään, ovat omatekemiä, sillä valmishamosilla on usein jotain lyhyys + notko + pienet rinnat yhdistelmää vastaan. Miksi pitää olla näin kummallisen mallinen!? Lisäksi, en vaan tunnu löytävät kivoja leveähelmaisia mekkoja ja hameita tarpeeksi suopeaan hintaan. Sanoo hän, joka juuri osti Parikan laukun, josta lisää myöhemmin.


Koska aion pärjätä vaan yhdellä tyllialushameella, ainakin näin alkuun, niin tuli sen sopia mahdollisimman monen mekon ja hameen kanssa, näin ollen musta oli mielestäni turvallisin värivalinta. Joo, olen vähän ennalta arvattava, myönnetään.

Suuntasin ensin Cybershoppiin, kolmeen eri liikkeeseen, mutta jouduin joka kerta poistumaan tyhjin käsin. Joko tyllit olivat liian littania, väärän värisiä tai naurettavan pituisia. Monet asiat ovat naurettavan pituisia kun oma pituus ei ylitä 160cm. Tutkiskelinkin sitten eri verkkokauppojen tarjontaa. Liian kallis, ei kokoja, hirveät toimituskulut, epäilyttävän näköinen liike... Kunnes törmäsin EMPillä siedettävännäköiseen. Klikkasin sen toivelistaani ja odotin noin kuukauden 'ei toimituskuluja'-tarjousta.


Kokoluokitus oli tässä tyllissä taas ihan hepreaa: XS-S ja M-L. Koska olen kokoa S-M, päätin ottaa isomman. Kaventaminen (tai tässä tapauksessa kuminauhan kiristäminen) on aina helpompaa kun suurentaminen. Onneksi tätä ei kuitenkaan tarvitse lähteä pienentämään, vaikka se hieman löysä onkin.


Nyt kohoavat minunkin helmani hieman korkeammalle ja toivon mukaan eivät kelaudu jalkoväliin.



Translation:

I love wearing flared skirts and dresses when it gets warm outside. Inspired by other bloggers and the love for stockings (girls who love cotton dresses know what happens when you use them with stockings) I decided to buy my very first tulle petticoat. I wanted it black so that it would go with most of my dresses. It was really hard to find the perfect one, for you know, Finland isn't that cheap country and I'm under 160cm tall. I finally managed to find one that fit my criteria from EMP, so I added it to my wish list and waited patiently for no-postage offer for a month.
This petticoat was oddly sized: XS-S, M-L. Usually the sizing goes S-M, L-XL... I'm Size S-M so I decided to take the M-L one because it's always easier to make it smaller than to make it bigger. It's a bit loose, but doesn't necessarily need fixing.
Most of my flared skirts and dresses are self made because I can't seem to find anything nice that fits my body at tolerable price. I'm short, I have small boobs and swayback.
At least now my hem will rise higher than before.

Comments

  1. Onnea ekasta tyllihameesta, kestäköön se pöyhkeänä ja pehmeänä mahdollisimman pitkään! <3

    Nyt on pakko kysyä, että oliko Bannedin tyllihame? Ei ole sellainen julmeton karhea vaan sellaista sifonkia? Minäkin haluaisin tuollaisen lyhyemmän(kö?) version pehmeää tylliä. Minulla on pari niitä Hell Bunnyn karheita lyhyitä, mutta pehmeä lyhyt olisi jokapäiväisessä käytössä parempi :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. On Bannedin. Puolipitkä (n.53cm sanoo EMP) ja pehmeä. Tiesin, etten tule niitä karheita pitämään.
      En kyllä pistäisi pahaksi, jos tämä vähän menettäisi volyymia. :D Tuntuu melkein liian prinsessalta. En käsitä, miten teillä pitää pokka!

      Delete
  2. Minulla tyllihame on pyörinyt jo pitkään vain kaapissa kun olen niin laiska pukeutuja nykyään. Jospa sitten lämpimillä keleillä se pääsisi vähän useammin ulos :)

    Hameiden & mekkojen löytäminen on kyllä niin hankalaa välillä. Kriittisimpänä kohtana juurikin tuo pituus. Olisihan se nyt kiva, että kaupassa alahyllyltäkin voisi poimia tavaraa ostoskoriin vilauttelematta mitään samalla :D Lisäksi pienirintaisena on vaikea löytää sellaisia mekkoja, joissa yläosa on kaavoitettu oikein meikäläisen mitoille. Kiinteät ei säädettävät olkaimet ovat usein liian pitkiä, pääntie liian avara, tai jos yläosassa on kuppimainen rakenne niin se jää liian väljäksi. Huoh. :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mäkin olen tosi laiska pukeutuja, mutta välillä on kiva hankkia tämmöisiä nopeita asunpiristäjiä.
      Tuttua myös tuo litannia. Pitäisi kai olla se 165cm pitkä ja tiimalasivartaloinen, että löytäisi itselleen vaatteita. Onneksi sentään on siunaantunut sen verta ompelutaitoa, että voi tehdä itse tai muokata asioita.

      Delete

Post a Comment